Maineenhallinta – älä jätä yrityksesi imagoa puskaradion haltuun

Moni yrittäjä tuntuu ajattelevan yrityksen maineen elävän omaa elämäänsä tuolla jossain kylänmiesten ja asiakkaiden suussa. ”Kyllä hyvä kello kauas kuuluu” ja ”teot puhukoon puolestaan” ovat yleisiä hokemia, joilla perustellaan sitä, miksi ei oikein jakseta panostaa näkyvyyteen tai viestintään. Maineenhallinta nähdään sumean julkisuuskuvan kiillottamisena tai hätäisinä selityksinä kriisitilanteissa. Todellisuudessa maineenhallintaa on kaikki se ulostulo, jonka yritys päättää hyödyntää tai jättää hyödyntämättä. On hyvä muistaa, että myös vaikeneminen on viestintää.

maineenhallinta on yrityksen tehtävä

Peltiseppä-Pertin nimeä tai puhelinnumeroa ei löydy mistään netistä, mutta firmalla pyyhkii hyvin ja asiakkaita riittää. Eikö tämä jo kerro siitä, että kaikenlainen maineenhallinta, some ja kotisivuhässäkkä on vain turhaa?

Totta on, että varsinkin pienemmillä paikkakunnilla ”kyläsepän” tai vastaavien maine puhuu puolestaan ja kysyntää riittää ihan ilman verkkosivusisältöäkin. Täytyy kuitenkin muistaa, että usein nämä ammattilaiset työskentelevät vailla kilpailua vuosikymmenien suoman ammattitaidon ja asiakaskunnan turvin. Tyypillisempi tilanne on se, että asiakas hakee googlen kautta haluamansa palvelun sekä paikkakunnan (peltiseppä Oulu), selaa verkkosivut läpi ja valitsee mieleisensä, johon ottaa yhteyttä. Vakuuttavalle soitetaan useammin, huonot verkkosivut omaavalle harvemmin ja sille, jolla sisältöä ei ole, ei soitella koskaan.

Veljen vaimon sisko harrastaa runojen lausuntaa ja värssyjen kirjoittamista. Voin pyytää häntä tekemään tekstit kotisivuille ja tervehdykset Facebookiin jouluisin sekä kesälomien alla.

Ammattilaisen kirjoittaman tekstin kyllä tunnistaa, eihän veljen vaimon siskoa pyydetä hoitamaan yrityksen logistiikkaakaan, vaikka hän ajokortin omistaisikin. Tekstin sisällöksi ei riitä hyvältä kuulostava ja oikeinkirjoitusta noudattava sepustus. Ammattilainen osaa katsoa, että teksti vastaa oikeisiin kysymyksiin, asiakas löytää nopeasti haluamansa informaation, teksti erottuu kilpailijoistaan ja myös sen, millä tavoin teksti tuo yritykselle näkyvyyttä hakukoneissa.

Firman tärkeä yhteistyökumppani paljastui pyramidihuijariksi ja oma työntekijäkin painui Bahamalle yrityksen joululahjarahat takataskussaan. Netissä tästä jo kohistaan, mutta ollaan me hipi hiljaa eikä myönnetä mitään.

Oman firman maineeseen pystyy itse vaikuttamaan, vaikkei se milloinkaan voi olla sataprosenttisesti vain ja ainoastaan omissa käsissä. Maineenhallinnassa tarkoitus ei ole kiillottaa tahraista julkisuuskuvaa vaan pikemminkin näyttää, mitä vastinetta rahoillensa palvelulla saa. Kriisitilanteissa maineenhallinta korostuu entisestään, joten tietynlainen strategia yllättävien tilanteiden varalle on hyvä olla olemassa. Vaikeneminen ei ole kultaa, mutta kaikki takeltelun säestämä selittely on syytä unohtaa. Reilu näin kävi, olemme pahoillamme, tämä ei tapahdu toiste -taktiikka on huomattavasti parempi vaihtoehto. Lue lisää yrityksen kriisiviestinnästä.

Okei, hyviä ideoita! Lataan heti Facebookin, Instagramin, Tiktokin, Snapchatin, Twitterin sekä Tinderin ja painun mölisemään kaikilla mahdollisilla keskustelupalstoilla!

Kouhkaaminen siellä täällä ei tee yrityksen maineelle kuin hallaa. Ota mieluummin hyvästi haltuun yksi kuin huonosti monta. Mieti, missä omat asiakkaasi liikkuvat. Peltiseppä-Pertin palveluja harvoin haetaan nuorison suosiman Tiktokin kautta, mutta Facebookissa asiakasmassaa liikkuu jo ihan eri tavalla. Päivänpolttaviin kiistakapuloihin ei kannata tarttua, eikä sotkea omia poliittisia tai elämänkatsomuksellisia näkemyksiä yrityksen toimintaan.

Netissä keskustelut kärjistyvät, joten tunnekuohun vallassa ei omille sometileille ilmestyneisiin kommentteihin kannata vastata lainkaan. Mieti, mikä on yrityksesi pääviesti ja millä tavalla sitä tuodaan viestinnässä ilmi. Pohdi myös, kuinka tyylisi sopii yrityksesi tarjoamiin palveluihin. Raudanluja ammattilainen asiallisine viesteineen on hyvä tyyli asianajajalle mutta huumoriin luottava nuorekas ja repäisevä linja sopii saman henkisiä asiakkaita kalastelevalle graafikolle.

Jos hikikarpalot pirahtavat otsalle pelkästään maineenhallinnan ajattelemisesta, apua on saatavilla. Ota yhteyttä Seoptimiin, niin katsastetaan yhdessä yrityksesi tekstisisältö kuntoon!