Chat GPT-tekoälyratkaisun laaja suosio viimeisen reilun parin kuukauden aikana on saanut hakukoneyhtiö-Googlen sekä omaa Bing-hakukonettaan tarjoavan Microsoftin reagoimaan näyttävästi. Ehkä suurin kohu hakukoneiden ympärillä johtuukin siitä, että yli 20 vuotta kestänyt Googlen ylivoimainen markkinajohtajuus hakukonepalveluissa on ensimmäistä kertaa laajemmin kyseenalaistettu. Olemme Seoptimilla luonnollisesti seuranneet tätä kehitystä jo pidemmän aikaa sekä osallistuneet keskusteluun ja kehitykseen.

Käyttäjät haluavat tekoälyn hakukoneisiin

Hakukoneissa käytettävä tekoäly ei ole mikään uusi juttu, mutta sen ilmeinen näkyminen tavalliselle käyttäjälle sisältää paljonkin uutuus- ja viihdearvoa. Onhan pitkiä ja niin sanottuja valmiita vastauksia antava sovellus jotain sellaista, mitä ennen ei ole nähty. Samalla ihmiset ovat olleet hyvin tietoisia Chat GPT:n antamien vastauksien faktahaasteista – Ja onhan tästäkin aiheesta paljon myös kirjoitettu.

Kaiken uutuus- ja viihdearvon takana positiivista lisäksi on se, että pitkään puheissa ja spekulaatioissa oleva tekoälyn näyttävä esiinmarssi hakukonepalveluissa nytkähtää eteenpäin. Jättiläisten on ollut pakko vihdoinkin reagoida.

Hakukoneiden investoinnit tekoälyyn

Hakukoneiden taustalla toimivaan tekoälyyn on investoitu valtavasti jo vuosia. Ensimmäiset hakukonekäyttäjälle asti selkeästi näkyvät investoinnit tekoälyratkaisuihin ovat olleet toki odotettuja ja vihdoin myös nyt näkyviä uutisia. Helmikuun alussa Microsoft julkaisi sijoittavansa 10 miljardia dollaria Chat GPT:n taustalla olevaan Open.Ai-yhtiöön. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Microsoft sijoittaa rahaa Open.ai:lle. Google vastaavasti kertoi julkaisevansa Bard-nimisen LaMDA-teknologiaan pohjautuvan hakukonekäyttäjän kanssa keskustelevan ratkaisunsa. Mitä tekevät muut ohjelmistojättiläiset, kuten Amazon.com ja Meta Platforms Inc., jää vielä nähtäväksi.

Toistaiseksi nämä julkaisut ovat koskeneet kuitenkin vasta beetavaihetta ja rajattua käyttäjäkuntaa, joten isoille massoille lanseeraamista saamme vielä odotella – Suomessa totuttuun tapaan julkaisu menee vieläkin pidemmälle tulevaisuuteen.

tekoäly hakukoneissa
Samuli on seurannut hakukoneiden kehitystä jo yli 15 vuotta.

Miten markkinajohtaja Googlen käy kilpajuoksussa

Tekoälypohjaisissa tiedonhakutoiminnoissa tullaan siis aika pian siirtymään viihdekäytöstä ja alkuinnostuksesta todellisuuteen. Tiedon oikeellisuus ja varmentaminen nousevat viihteen edelle tai ainakin rinnalle ja siinä muun muassa Googlella on paljon pelissä – Valtaosa käyttäjistä haluaa ainakin vielä tarkistaa saatujen vastausten faktat itse.

Googlen kassavirrasta noin 80 % perustuu maksettuun hakukonemainontaan ja sen ympärille rakennettuun luottamukseen – Vuonna 2020 tämä summa olisi ollut yli 221 miljardia dollaria. Ei varmaan ole siis kenellekään epäselvää, etteikö sekä Google että Microsoft tulisi myös verisesti puolustamaan asemiaan. Mutta valtasuhteet eri toimijoiden välillä voivat todellakin heilahdella.

Enemmän huolissani olisin kuitenkin viimeisten kuukausien aikana hienoa nousua tehneen DuckDuckGo-hakukoneesta. Sen kasvu on perustunut lupaukseen paremmasta yksityisyydensuojasta, mutta vastaavasti resurssit tekoälyn kehittämiseen voivat olla ohkaiset.

Hakukoneen ominaisuudet lähitulevaisuudessa

Google on tarjonnut jo jotain näkymää Bard-tekoälypalvelustaan. Samoin on tehnyt Bing. Molempien toimijoiden ratkaisut tulevat ainakin alkuunsa olemaan tekstimäärältään rajattuja. Samalla ne kuitenkin tulevat jo alkuunsa tarjoamaan käyttäjälle valmiimpia ja luovempia ratkaisuja. Ja sen paljon puhutun tiedon oikeellisuuden käyttäjä pääsee itse tarkistamaan suodattuneista hakutuloksista.

Kovin pitkälle ei tarvitse mielikuvituksen mennä, että ymmärtää seuraavan vaiheen olevan entistäkin interaktiivisempi, jolloin hakija pääsee myös keskustelun kautta tarkentamaan hakua. Samalla vastaukset suodattuvat toivottavasti vaan entistäkin tarkemmin.

Mitä tulee jatkossa näiden rinnalle ja miten olemassa olevista toiminnallisuuksista esimerkiksi perinteisten Ads- tai Google Shopping-sijoitteluiden osalta mennään suhteessa orgaanisiin, eli maksuttomiin hakutuloksiin, jää nähtäväksi. Samoin esimerkiksi ääni- ja kuvahakujen osalta ilmaan jää mielenkiintoisia kysymyksiä.

Hakukoneoptimointi ja sisällöntuotanto tekoälyn maailmassa

Uskoakseni hakukoneoptimoinnissa tekninen työstäminen tulee jäämään pian entistäkin pienempään rooliin. Varsinkin kun hakukonelöydettävyyteen vaikuttavat tekniset ominaisuudet ovat miltei kaikilla tunnetuilla sivustoalustoilla hyvällä tolalla. Ja tokihan edelleen on teknisiä osa-alueita, joissa voidaan aina mennä silti pieleen alustasta riippumatta.

Vastaavasti sisältöjen suunnittelun sekä lukija- ja hakukoneystävällisten sisältöjen rooli tulee korostumaan entisestään ja tämä tarjoaa tekoälyn lisääntymisestä hakukoneissa asiakkaillemme entistä suuremman mahdollisuuden saada erinomaisuutensa taikka hyvyytensä kaikkien nähtäville. Avainsanat, sanaparit ja lauseet sekä erilaiset näkökulmat aiheeseen kuin aiheeseen liittyen tulevat korostumaan entistä enemmän muiden sisältökriteerien rinnalla.

Tekoäly tulee jatkossa myös kirjoittamaan sisältöjä ihmisen puolesta ja tässäkin piilee hienoja mahdollisuuksia. Toisaalta juuri tunnetut hakukoneet Google etunenässä ovat jo historiassaan tunnettuja keinoistaan sulkea mahdollisuudet kaikenlaisilta oikoteiltä ja kikkailuilta silloin kun tavoitellaan hyvää hakukonelöydettävyyttä. En siis pitäisi ihmeellisenä sitäkään, että hakukoneet tulisivat tunnistamaan ja blokkaamaan tekoälyn tuottamia sisältöjä tai ainakin antamaan niille huonompia sijoituksia. Sinänsä merkille pantavaa on, että ensimmäisen yleiseen käyttöön tarkoitetun ”tekoälynpaljastajan” julkaisi tammikuun lopussa juuri Open.ai. Tosin keskeneräisenä.

Lähteet:

abc.xyz

blog.google

forbes.com

Search Engine Journal

Open AI