fbpx
viestintä

Yrityksen viestintä rakentaa luottamusta

Millainen merkitys yrityksen ulkoisella viestimisellä on asiakkaiden luottamuksen herättämiseen ja ostopäätöksen tekemiseen? Entä siihen, että asiakkaat ylipäätään kiinnostuvat yrityksen tuotteista tai palveluista? Ulkoinen viestintä lähtee rakentumaan erilaisten osa-alueiden pohjalta ja muodostuu aina jonkinlaiseksi, joko suunnittelun tai suunnittelemattomuuden seurauksena. Yritys viestii joka tapauksessa aina ulkopuolelle. Tahtoipa tai ei.

Yrityksen viestintä herättämässä tarpeen

Yrityksen palvelut tai tuotteet eivät suinkaan aina ole sellaisia, että asiakkaat jonottavat ovella tai rynnistävät verkossa ostamaan niitä, vaan useammin yrityksen tehtäväksi jää ensin vakuuttaa asiakkaansa. Ja usein vielä sitä ennen täytyy herättää asiakkaiden tarve yrityksen palveluille ja tuotteille. Tarpeen herättäminen, oman tunnettuuden lisääminen ja luottamuksen rakentaminen ovat keskeinen osa yrityksen viestintästrategian ja viestinnän ydintä. Kaikki lähtee siitä, että huikeille tuotteille ja palveluille on kysyntää ja tarjonta vastaa kysyntään.

viestintä
Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Ainakin melkein.

Tarpeen herättäminen ja oman palvelun sanallistaminen ovatkin yksi keskeisimpiä markkinoimisen ja myymisen osa-alueita. Ja samalla ne voivat olla vaikein osa koko prosessia. Kuinka saada ihmiset tarvitsemaan lihashuoltovasaraa tai entistäkin kestävämpää neulepuseroa? Kuinka erottua muista, jotka tarjoavat jo jotakin samaa tai jotka tarjoavat jotakin kilpailevaa tilalle? Mistä syntyy brändin ja ratkaisuiden luotettavuus ja kuinka se rakennetaan?

Asiakaslupaus pohjautuu strategiaan

Yrityksinä ja palvelun tarjoajina viestimme aina jotakin. Jokainen verkkosivusto tai verkkokauppa viestii ilmeellään ja sisällöllään vahvojakin viestejä, jotka eivät kaikki aina ole harkittuja tai tarkoituksen mukaisia. Ensimmäinen kosketus verkkosivustoon tai verkkokauppaan antaa aina asiakkaalle jonkin lupauksen siitä, mitä tuleman pitää. Mutta mitä oma verkkosivustosi lupaa? Onko se linjassa sen kanssa, mitä haluat asiakkaillesi luvata ja minkä lupauksen takana pystytte yrityksenä seisomaan?

Verkkosivuston ja verkkokaupan viestejä, lupausta ja vakuuttavuutta kannattaa miettiä huolella jo aivan alkuun, kun aletaan suunnitella joko uusia sivuja tai päivitetään jo olemassa olevia sivuja. Kun lähdetään liikkeelle ytimestä, sieltä missä sijaitsevat kaikki perimmäiset kysymykset yrityksen olemassa olosta, visiosta, tavoitteista ja intohimosta, päästään rakentamaan strategiaa kestävälle perustalle. Strategian kautta puolestaan alkavat hahmottua yrityksen ääni, voice of tone, jonka asiakkaat sitten kuulevat tai havaitsevat muutoin.

Näiden palasten ollessa tasapainossa alkaa yrityksen niin sisäinen kuin ulkoinenkin viestintä olla helpompaa. Kun lähtökohtaisesti on mietitty juurisyyt, tavoitteet ja keskeisenä omien asiakkaiden tarpeet, alkavat viestinnän keinot ja sisällöt syntyä aivan uudella tavalla. Tällöin asiakas vaikuttuu ja vakuuttuu. Ja tällöin asiakaslupaus tulee hoidettua alusta loppuun luotettavasti.

Lue lisää vakuuttavista sisällöistä esimerkiksi täältä:

Kirjoittaja: Mari Karhumaa, sisällöntuottaja, toimittaja, mari@seoptimi.fi